Kärppien isona nimenä SaiPa-välieräsarjan avauksessa toimi Ville Pokka, joka tykitti peräti tehot 2+2.
Nuorten MM-kisoissa kultaa juhlinut Pokka antoi kiitosta tehoillasta myös suoraan vierelle joukkuetovereiden puolelle.
Varsinkin isona kapellimestarina loistavien tarjoilujen osalta toimineelle Juhamatti Aaltoselle.
– Sain ”Juhikselta” hyviä syöttöjä ja pääsi sitten niiden kautta ampumaan. Nyt upposi hyvin, Pokka kiitteli SuomiKiekko-sivustolle pelin jälkeen.
Hattutemppuunkin oli loistava paikka aivan pelin lopussa, mutta Pokka päätti tarjoilla huippupaikan Joonas Donskoille, joka tykitti loppulukemiksi 6-2.
– Katselin siinä, että Donskoi oli aika vapaana, eikä itsellä ollut oikein tilaa edessä. Parempi oli syöttää sinne, Pokka kertaili.
Kokonaisuudessaan avauskamppailusta jäi positiivinen vaikutelma.
– Hyvä jo sen kannalta, että kuusi tehtiin ja sitä kautta saatiin tärkeä ensimmäinen kiinnitys.
Pokalla oli yksinkertainen resepti jatkoa ajatellen.
– Pitää vain jatkaa työntekoa ja parantaa omaa peliä. Hyvä sitä kautta tulee.
Kärppien ja SaiPan välieräsarjan seuraava kohtaaminen on luvassa perjantaina Lappeenrannassa.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen




