New Jersey Devilsin suomalaislaituri Tuomo Ruutu iski Devilsin ensimmäisen maalin, kun seura voitti Washington Capitalsin lukemin 2-1.
Ruudulle osuma oli kauden kahdeksas. Hän oli muutenkin aktiivisella päällä ottelussa, sillä Ruudulle kirjattiin neljä laukausta, joka oli Devilsin eniten yhdessä Jaromir Jagrin kanssa. Ruutu valittiin pelin kolmostähdeksi.
Devils-hyökkäjille kertyi pelissä hurjat minuutit. Joukkue lähti peliin 11 hyökkääjällä ja seitsemällä pakilla, mutta pelin aikana kolme hyökkääjää loukkaantui, joten loppupelissä New Jerseyllä ei ollut enää kuin kahdeksan hyökkääjää pelikunnossa. Esimerkiksi Jagr pelasi yli 25 minuuttia.
Voitto oli Devilsille elintärkeä. Seura piti voitolla pudotuspelihaaveita yllä. Nyt Devilsillä on kolme pistettä matkaa viimeiseen playoff-paikkaan. Capitalsille tappio puolestaan oli kirvelevä, sillä he tipahtivat New Jerseyn taakse.




