Columbus Blue Jacketsin päävalmentaja Todd Richards on pistänyt puumerkkinsä kaksivuotiseen jatkopahviin.
Uusi sopimus pitää miehen Columbuksen peräsimessä aina kevääseen 2017 saakka.
– Todd on tehnyt erinomaista työtä ja olemme iloisia siitä, että johtaa edelleen joukkuettamme, Columbuksen GM Jarmo Kekäläinen iloitsee tiedotteessa.
Richards aloitti Columbuksen apuluotsina kaudella 2011-2012, mutta mies nousi ykköseksi jo saman kauden aikana. Aiemmin hän oli toiminut Minnesota Wildin apuvalmentajana.
– Uskomme, että hän on yksi NHL:n parhaista nuorista valmentajista. Hänellä on ollut merkittävä rooli viime aikojen menestyksessämme, Kekäläinen sanoo.
Kuluneella kaudella 47-vuotias Richards luotsasi Columbuksen pudotuspeleihin vasta toista kertaa seuran historiassa.




