Kajaanin Hokki on solminut kolme jatkosopimusta viime kauden runkopelaajien kanssa, seura tiedottaa.
Puolustajat Ville Hyvärinen ja Riku Toivo jatkavat linnapaidassa yksivuotisilla sopimuksilla, joiden lisäksi Oulun Kärppien sopimuspelaaja Janne Pälve jatkaa Kajaanissa koko kauden kestävällä lainasopimuksella.
– Kaikki kolme olivat viime kauden joukkueessa isoja runkopelaajia. Toivon jatkosopimus on erityisen iso asia meille, sillä on tärkeää saada pidettyä Kajaanissa tämänkaltaisia pelaajia, joilta löytyy vahvoja näyttöjä Mestiksestä jo edellisiltä kausilta, päävalmentaja Jari Laukkanen myhäilee.
– Minulla on Pälveen ja Toivon kanssa yhteistä historiaa aikasemmilta Oulun vuosilta. Lisäksi sain KalPan kautta kattavat tiedot siitä, minkälainen pelaaja Hyvärinen on, Laukkanen valottaa tilannetta.
Kaudella 2012–2013 nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssin voittanut sekä parhaaksi puolustajaksi valittu Pälve on Oulun Kärppien sopimuspelaaja, mutta 21-vuotias Pälve jatkaa Hokissa ensi kauden kattavalla lainasopimuksella.
Pälve aloitti viime kauden TUTO Hockeyn riveissä, mutta siirtyi kesken kauden Hokkiin. 28 pelaamassaan runkosarjaottelussa Pälve iski tehot 2+8=10 ja lisäksi 12 pudotuspeliottelussa Pälve kirjautti tililleen kolme syöttöpistettä.
Hokin Sopimustilanne 16.5.
Maalivahdit:
Tuomas Tolonen (2015)
Puolustajat:
Ville Määttä (2015)
Ville Hyvärinen (2015)
Janne Pälve (laina 2015)
Hyökkääjät:
Riku Toivo (2015)
Miska Humaloja (2015)
Antti Kurkinen (2015)
Samu Pyykkönen (2015)
Heikki Klemetti (2015)




