Leijonien mukana Minskin MM-kisoihin lähtevä Atte Ohtamaa on monen uuden asian äärellä tällä hetkellä.
On uran ensimmäiset MM-kisat ja on tuoretta sopimusta KHL:ään Jokereiden riveihin.
Kaikkeen tähän Ohtamaa pääsee lähtemään hyvin positiivisesta lähtökohdasta, sillä taival Oulussa päättyi parhaalla mahdollisella tavalla eli mestaruuteen.
– Oulussa vielä tämä kausi päättyi niin hyvin, niin hyvältä tuntuu kokeilla nyt uutta, 26-vuotias puolustaja tuumaa HuippuKiekko-sivustolle.
Ohtamaan tuoreita ajatuksia KHL-diilistä ja hyppäyksestä eteenpäin uralla löydät täältä.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen




