Teemu Selänteen mahtava jääkiekkoura päättyi lauantaiaamuna Suomen aikaa, kun Anaheim hävisi neljännen kerran Los Angeles Kingsille NHL:n pudotuspeleissä.
Kokosimme 43-vuotiaan maalitykin uran vaiheita yhteen kuvien avulla.
Katso yltä kuvagalleria.















Teemu Selänteen pitkä ja menestykäs jääkiekkoura sai päätöksensä lauantaina, kun Anaheim Ducks putosi NHL:n pudotuspeleissä. Teimme kuvakattauksen Teemun 21 kauden mittaisen NHL-uran vaiheista. Klikkaa nuolesta eteenpäin.
Teemu Selänne aloitti NHL-uransa Winnipeg Jetsin paidassa syksyllä 1992, kun edellinen kevät päättyi SM-liigassa Jokerien kanssa mestaruusjuhliin. Debyyttikaudella tulokkaiden ennätykset oli paperia, kun ”Salama” ampui peräti 76 maalia ja teki 132 tehopistettä. NHL-taivaalle oli syttynyt uusi tähti!
Selänne pelasi Winnipegissä lähes neljä kautta ja välissä hän piipahti Suomessa työsulkukaudella 1994-1995 Jokeri-paidassa. Varsinainen pommi saatiin huhtikuussa 1996: Selänne kaupattiin yllättäen Anaheimiin.
Selänne oli Anaheimissa muodostanut tehoduon Paul Kariyan kanssa, mutta muu seura ei ollut menestyskurssilla. Selänne jatkoi kesken kauden 2000-2001 San Joseen. Selänne muisteli menneitä Anaheimiin jääneen Kariyan kanssa All Stars -ottelussa tammikuussa 2003.
Selänne pelasi San Josessa aina kauden 2002-2003 loppuun ja oli päätöskaudella seuran paras pistemies. Suurta menestystä ei seuralle tullut ja suomalaistykin veri veti jo muualle.
Selänne oli vapaan agentin statuksella ja siirtyikin kaudeksi 2003-04 kovin odotuksiin Colorado Avalanchen paitaan, missä hän löi hynttyyt yhteen Anaheimista samalla ovenavauksella tulleen Paul Kariyan kanssa. Kausi oli kuitenkin pannukakku niin Selänteeltä kuin koko seuraltakin. Selänne kärsi polvivaivoista, mikä myös vaikutti esityksiin ja koko uran jatkokin oli vamman vuoksi vaakalaudalla.
Selänne avitti osaltaan Leijonat sensaatiomaisesti World Cup -turnauksessa hopealle alkusyksystä 2004. Polvivaivainen tähti soitti kakkosviulua Mikko Koivun ja Tuomo Ruudun noustessa etunenässä Leijona-kuninkaiksi.
Selänne huilasi koko NHL:n työsulkukauden 2004-05. Polvi operoitiin ja mies sai lisävuosia uralleen. Selänne palasi ”kotiin” eli liittyi taas Anaheimin miehistöön syksyllä 2005.
Leijonissa Selänne taisteli kanadalaisia vastaan menestyksekkäästi Torinon olympialaisissa keväällä 2006. Suomi eteni upeasti aina finaaliin asti, missä Ruotsi oli kuitenkin vahvempi.
Seuraava henkilökohtainen rajapyykki syntyi Anaheimissa. Selänne teki NHL:n runkosarjan 500. maalinsa marraskuussa 2006 Coloradoa vastaan. Juhlakiekko tallessa.
Saman kauden kevätpuolella Anaheim oli terästä. Selänne ja kumppanit pääsivät juhlimaan vihdoin Stanley Cupin voittoa, kun Anaheim kukisti Ottawa Senatorsin finaaleissa. Selänne ampui runkosarjassa hulppeat 48+48-tehot ja teki pudotuspeleissä 15 (5+10) tehopistettä.
Seuraava suurmenestys tuli Leijona-paidassa, kun Selänne pääsi juhlimaan taas Leijona-paidassa olympialaisissa. Vancouverista vuonna 2010 tuomisina olivat pronssiset mitalit.
Selänne ylitti jälleen rajapyykin Coloradoa vastaan. Maaliskuussa 2010 hän teki NHL-uransa 600 maalinsa.
Selänne päätti maajoukkueuransa mitali kaulassa, kun Leijonat otti pronssimitalit Sotshissa. Selänne valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Selänne osui mm. kahdesti pronssivoitossa USA:sta.
Selänne vilkutti kalifornialaiselle jääkiekkoyleisölle hyvästit 16. toukokuuta 2014, kun Anaheim putosi jatkosta NHL:n pudotuspeleissä Los Angeles Kingsin käsittelyssä voiton 2-4. Selänne pelasi urallaan 21 kautta NHL:ssä – 1451 runkosarjaottelua, joissa syntyi 1457 (684+773) tehopistettä; playoffeissa saldoksi muodostui 130 ottelua 88 (44+44) tehopisteellä. Selänteen ainoa Stanley Cup -voitto tuli keväällä 2007 Anaheimin kanssa. Selänne pelasi kuudesti olympialaisissa, mistä tuliaisina yksi hopea ja kolme pronssia. MM-tasolla esiintymisiä viisi kappaletta, joissa yksi hopea ja yksi pronssi. Selänne valittiin NHL:n vuoden tulokkaaksi vuonna 1993, olympialaisissa parhaaksi hyökkääjäksi vuonna 2006 ja arvokkaimmaksi pelaajaksi Sotshissa 2014.
Teemu Selänteen mahtava jääkiekkoura päättyi lauantaiaamuna Suomen aikaa, kun Anaheim hävisi neljännen kerran Los Angeles Kingsille NHL:n pudotuspeleissä.
Kokosimme 43-vuotiaan maalitykin uran vaiheita yhteen kuvien avulla.
Katso yltä kuvagalleria.