Leijonat kärsi Minskin MM-turnauksen avausottelussa tappion, kun Latvia oli lauantaina parempi lukemin 3-2.
Isossa kuvassa Leijonilla nousivat jäähyt, mistä Latvia antoi lopulta kovalla kädellä kuittia varsinkin kolmannessa erässä, missä se pystyi nousemaan voittoon kahden ylivoimaosuman myötä.
Vaikka positiivistakin suorituksessa oli, niin silti erityisesti kaksi isoa teemaa nousi esille avauskamppailun osalta.
– Päällisesti yritys ja asenne olivat hyvää, mutta emme pelanneet yhdessä tänään. Uskon, että osa noista turhista jäähyistä tuli sen jälkiseurauksena. Ei vain oltu tiiviitä viisikkona, eikä oltu ihan hetkessä, vaan vähän ajateltiin hyökkäyspelin kautta tuota suorittamista ja yhtäkkiä olimme itse siellä paineessa, Leijonien päävalmentaja Erkka Westerlund kertasi pelin jälkeen.
Millainen merkitys sitten avauspelillä ja siitä tulleella tappiolla oli jo ihan jatkoa ajatellen? Muun muassa tästä lisää Westerlundin haastattelussa, joka löytyy täältä.
Ilari Savonen, Minsk
Twitter: @ilarisavonen




