Suomen A-maajoukkueen vasta työssään aloittanut päävalmentaja Kari Jalonen uskoo KHL:ssä syksyllä aloittavan Jokereiden menestyvän uudessa sarjassaan.
– Uskon, että suomalaisella KHL-joukkueella on mahdollisuus menestyä. Näyttää siltä, että he rakentavat hyvää joukkuetta. Viestit Venäjältä ja muista KHL-joukkueista vaikuttavat siltä, että siellä ollaan menossa toiseen suuntaan. Taloudellinen tilanne ei ole seuroissa kovin hyvä, kertoi Jalonen A-maajoukkueen valmennus- ja johtoryhmän julkistustilaisuudessa.
Sotshin olympialaiset olivat myös KHL:lle iso markkinaikkuna. Kun kisat ovat takana, on KHL:llä Jalosen arvion mukaan pieni mietintähetken paikka.
– Nyt mietitään, mihin suuntaan lähdetään. Tässä näkisin KHL-Jokeiden menestysmahdollisuuden. He rakentavat uutta joukkuetta, ja toiset miettivät budjetteja, Jalonen sanoi.
Jalonen oli viime vuonna suuren osan kautta niinikään uuden KHL-joukkueen eli Lev Prahan peräsimessä.
– Jokereilla on uutena joukkueena yllätysmahdollisuus. Mikään joukkue ei tiedä, mihin ovat menossa, kun tulevat tänne (Helsinkiin). Kun tiedetään Erkan (Westerlund) valmennustyyli, niin asiat ovat kunnossa. Sillä lailla KHL:ssä pärjää, linjaa Jalonen.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen




