Montrealissa päättyneellä kaudella debytoinut suomalaishyökkääjä Joonas Nättinen siirtyy ensi kaudeksi Ruotsin liigan MODOn riveihin. Ruotsalaisseura kertoo siirrosta kotisivuillaan.
– Uskomme vahvasti, että Joonas tulee sopimaan joukkueeseen, jota olemme rakentamassa, sanoo MODOn GM Per Svartvadet.
– Yleisö täällä Örnsköldsvikissä on aina rakastanut suomalaispelaajia – ja suomalaiset ovat sitä paitsi aina onnistuneet täällä hyvin, Svartvadet huomauttaa.
23-vuotias sentteri vietti kolme viime kautta Pohjois-Amerikassa. Montreal-paidassa hän pääsi piipahtamaan kentällä tammikuun Toronto-vierasottelussa, mutta aika ylhäällä jäi toistaiseksi siihen.
Sen sijaan AHL-seurassaan Hamilton Bulldogsissa Nättinen teki varsin ikimuistoisen maalin (video täällä).




