Kanadalaisen Sportsnetin toimittaja Chris Johnston pohti kolumnissaan KHL:n mahdollisesti aiheuttamaa uhkaa NHL:lle maailman parhaimpana liigana.
Johnstonin mukaan Jori Lehterän, Petri Kontiolan, Leo Komarovin, Jiri Sekacin, Jevgeni Kuznetsovin ja Andrei Vasilevskin NHL-siirrot ovat merkki siitä, että KHL:stä ei ole enää uhkaa NHL:lle.
– Nuo nimet eivät ole ehkä Pohjois-Amerikassa isoja nimiä, mutta Venäjällä olivat, Johnston totesi NHL:ään siirtyneistä pelaajista.
– Heillä kaikilla oli isot roolit ja minuutit KHL:ssä. Silti he haaveilivat muualla pelaamisesta.
Vielä vuosi sitten KHL näytti onnistuvan isojen nimien houkuttelemisessa, kun Ilja Kovaltshuk siirtyi Pietarin SKA:han. Nyt tilanne on kääntynyt ja yksi iso syy on liigan taloustilanne.
– Sarjan taloudelliset edellytykset ovat kyseenalaistettu siitä lähtien, kun KHL alkoi, Johnston kirjoitti.
Talousvaikeuksien takia viime kaudella KHL:ssä pelaavista joukkueista Lev Praha ja Moskovan Spartak eivät pelaa liigassa enää ensi kaudella. Myös ukrainalainen Donbass jättää ensi kauden väliin poliittisen tilanteen vuoksi.




