Teuvo Teräväinen on valmis ensi kauteen – ”Pystyn pelaamaan paremmin”

© Kuva: Getty Images

Teuvo Teräväinen kertoi Chicago Blackhawksin kehitysleirillä tuntojaan medialle menneestä sekä ensi kaudesta.

– Olen valmis ensi kauteen. En malta odottaa sitä. Pystyn pelaamaan eri tasolla ensi kautena. Pystyn pelaamaan paremmin, Teräväinen sanoi Chicago Sun-Timesin mukaan.

Teräväinen pelasi viime kauden aikana kolme ottelua NHL-tasolla. Hän jäi kuitenkin pelaamissaan kamppailuissa ilman pisteitä.

Ensi kaudella Teräväinen saattaa aloittaa kautensa AHL:stä, koska Chicago hankki kakkossentterin rooliin kokeneen Brad Richardsin.

– Totta kai haluaisin pelata NHL:ssä, mutta jos minut lähetetään Rockfordiin (Chicagon AHL-seura), treenaan siellä lujaa ja pelaan hyvin ja olen valmiina NHL-kutsuun, Teräväinen totesi AHL-mahdollisuudesta.

Suomalaishyökkääjä esiintyi viime kaudella viidessä AHL-ottelussa. Teräväinen teki kaksi maalia AHL:ssä.

Teräväinen kertoi medialle myös viettävänsä loppukesän Chicagossa.