Detroit Red Wingsin riveissä komean uran pelannut ja kautta aikojen legendaarisimpien puolustajien joukkoon lukeutuvaa Nicklas Lidströmiä oltiin viemässä jo NHL:ssä apuvalmentajan pestin puolelle.
Red Wingsin päävalmentaja Mike Babcock soitti kesällä Lidströmille ja kysyi ruotsalaista mukaan hänen johtamaan valmennustiimiinsä.
Siihen Lidström vastasi kuitenkin kieltävästi.
– On totta, että hän soitti ja kysyi, että olisinko halukas saapumaan apuvalmentajaksi tulevalle kaudelle. Se oli hieno tarjous, todella imarteleva, Lidström sanoi Sport-Expressenille.
Lidström kuitenkin vetosi perhesyihin, sillä hän on asettautunut Ruotsiin ja ei ole valmis ainakaan vielä tekemään paluuta Pohjois-Amerikkaan.
Mutta. Ehkä jossain vaiheessa.
– Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Saa nähdä mitä tuntemuksia on siinä vaiheessa, kun olemme olleet kotona vielä muutaman vuoden ajan, Lidström pohdiskeli.
Tällä hetkellä 44-vuotias Lidström toimii kykyjenetsijänä Red Wingsille.




