Viime keväänä Mestiksen voittanut KooKoo on valinnut kapteenistonsa kaudelle 2014-2015. Kapteenin C-kirjain ommellaan paluumuuttaja Olli Julkusen rintaan.
C-kirjain ommellaan viidennen kautensa seurassa aloittavan Julkusen pelipaidan rintamukseen ensimmäistä kertaa.
Julkunen pelasi KooKoossa neljä kautta 2009-2013, mutta siirtyi viime kaudeksi Itävaltaan EHC Lustenaun joukkueeseen.
Yhden ulkomaan kauden jälkeen Julkunen palasi Kouvolaan kaksivuotisella sopimuksella.
Mestarikauden kapteeni nyt penkin takana
Viime kaudella KooKoo-kapteenina toimi Jari Kauppila, joka lopetti pelaajauransa mestaruuteen ja siirtyi KooKoon penkin taakse apuvalmentajaksi.
KooKoon varakapteeneiksi valittiin edelliskauden tapaan Jan-Mikael Juutilainen ja Jarno Lippojoki sekä uutena miehenä Jokipojista täksi kaudeksi KooKoo-paitaan siirtynyt Esa Lehikoinen.




