TPS hävisi CHL-ottelunsa ruotsalaista Linköping HC:tä vastaan kotihallissaan keskiviikkona.
Ottelun ratkaisua haettiin pitkän kaavan mukaan, kun ensin varsinainen peliaika ja myös jatkoaika päättyivät 3-3-lukemiin.
Voittomaalikisassa TPS:n maalivahti Kristian Järvinen torjui ensimmäisen laukauksen, mutta niin ikään TPS-hyökkääjä Radel Smolenak epäonnistuu ensimmäisessä parissa.
TPS ei saanut lainkaan maalia aikaan ja Linköping ratkaisi voiton kahdella pömpelillään ja nappasi kaksi pistettä. TPS:lle saaliksi siten yksi piste.
Nuorella TPS-pelurilla vaihderikas, mutta lyhyt iltapuhde
TPS:n nuorella lupauksella Mikko Rantasella oli erikoinen ilta. Hän iski joukkueensa avausmaalin, mutta joutui myöhemmin suihkuun taklattuaan vastustajaa selästä.
TPS johti ottleua myös 2-1-lukemin Tadas Kumeliuskasin maalilla toisessa erässä, mutta joukkue oli jo vajonnut tappioasemaan ennen kuin Ilkka Pikkarainen teki kolmannessa erässä 3-3-tasoituksen.
TPS on lohkossa toisena yhdeksällä pisteellä Linköpingin takana.




