Kovaa kritiikkiä kaupatulle Ville Pokalle – ”Täysin korvattavissa”

Ville Pokka siirtyi lauantai-iltana Suomen aikaa New York Islandersista Chicago Blackhawksiin. Kaupassa Islanders hankki puolustaja Nick Leddyn ja maalivahti Kent Simpsonin.

Pokan ohella Chicagoon siirtyivät T.J. Brennan ja Anders Nilsson.

CBS NY:n kolumnisti Daniel Friedman ilotsi Leddyn hankinnasta. Islanders-kolumneja kirjoittava toimittaja piti myös Pokkaa täysin korvattavissa olevana.

– Pokka ei ikinä vakuuttanut minua hänen leireillään Islanders-paidassa. Hän oli täysin korvattavissa, Friedman twiittasi.

– Leddyn hankinta on Islandersilta nappihankinta. Molemmat päivän kaupat olivat hyviä, Friedman jatkoi.

Islanders varasi Pokan toisella kierroksella vuonna 2012. Hän voitti viime kaudella SM-kultaa ja alle 20-vuotiaiden MM-kultaa.