Suomalaishyökkääjän Petri Kontiolan osalta kevät ja alkusyksy ovat tarjonneet monta mutkaa, kun Kontiola päätti purkaa Traktorin kanssa KHL-sopimuksensa, minkä myötä Kontiola joutui maksamaan kovat rahat kyseiselle KHL-seuralle.
Tämä tapahtui siksi, koska Kontiola teki lopulta sopimuksen NHL-seura Toronto Maple Leafsin kanssa.
Kesällä Kontiolalla oli kuitenkin selkävaivoja, minkä myötä harjoitusleiri Maple Leafsin kanssa ei sujunut täysin odotusten mukaisesti.
Sitä myöten Kontiola lähetettiin AHL:ään, mistä hän kuitenkin haluaa nopeasti takaisin NHL-karkeloihin.
– Se on minun tavoitteeni, Kontiola sanoi AHL:n kauden alun yhteydessä lauantaina.
– Olen täällä nyt ja haluan vain päästä ylemmäs, Kontiola jatkoi, kun selvityksessä oli muun muassa se, lähtisikö hän vielä jossain välissä Eurooppaan takaisin tällä kaudella, mikäli NHL:ään tie on tukossa.
Samalla esille tuli myös kovan rahan KHL-sopimuksen purku. Siitä Kontiola heitti vitsiä kehiin.
– Minun on tehtävä rahaa jossain välissä, Kontiola naureskeli.
Mutta samalla asiassa on toki oma pointtinsa. Kontiola myös kiisti sen, että kesän loukkaantumishaasteet haittaisivat yhä.
– Kaikki ovat nyt ohi ja olen täysin valmiina kaikkeen.




