Ilveksen Tommi Kivistö pelaa tänä viikonloppuna jo kauden toisen maajoukkueturnauksensa, kun hänet valittiin viime hetkellä turnauksesta vetäytyneen Ossi Väänäsen tilalle.
Kivistö on huomannut selvän eron liigapelien ja maajoukkue-edustusten välillä.
– Toki se on haastavampaa, kun vauhti on kovempaa ja vastustajat parempia. Silloin virhemarginaalit ovat pienet. On pidettävä huolta siitä, että on valmis ja pistää parastaan joka vaihdossa, arvioi keväällä MM-hopealle yltäneessä leijonamiehistössäkin pelannut Kivistö.
Miehen seurajoukkuesyksy päättyi Ilveksen paidassa alavireisesti, kun Ilves hävisi peräti neljä perättäistä otteluaan. Silloin ei itsekriittinen pelaajakaan voi olla tyytyväinen.
– On tuntunut, että en ole kolmessa viimeisessä pystynyt auttamaan joukkuetta sillä tavalla kuin pystyisin. Suunta on siis ylöspäin, Kivistö toteaa.
Tommi Kivistön laajempi haastattelu luvassa SuomiKiekko-sivustolla vielä ennen viikonlopun maajoukkueturnauksen alkua.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen



