Helsingin IFK:n hyvän viime viikkojen vireen takana on paitsi sairastuvan tyhjentyminen, myös lukuisat avainhyökkääjien onnistumiset. Yksi kuumista hyökkääjistä on jo pistepörssin kärkikymmenikköön noussut Tomas Zaborsky.
– Oli odotettua, ettei kauden alusta tulisi kovin hyvää. Minulla oli leikkauksia kesällä, enkä päässyt harjoittelemaan niin kuin halusin. Aloitin sen käytännössä, kun tuli IFK:hon. Silloin oli elokuun 17. päivä. Kauden alkuun oli kaksi viikkoa, joten tiesimme, ettei peli kulkisi vielä alussa hyvin, Zaborsky kertoi SuomiKiekko-sivustolle HIFK:n jääharjoituksen jälkeen.
Slovakki ei antanut mm. kauden avanneen kuuden maalittoman ottelun putken lannistaa.
– Jatkoin kovaa ja tasaista harjoittelua salilla sekä jäällä ja sen ulkopuolella. Lopulta tämä on tuonut tulosta.
Tomas Zaborskyn laajempi erikoishaastattelu julkaistaan SuomiKiekko-sivustolla vielä ennen tiistaina pelattavaa CHL-puolivälieräottelua HIFK-Frölunda.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen



