Mikkelin Jukurit on tehnyt kaksi kovaa hankintaa joukkueen riveihinsä.
Laitahyökkääjä Miikka Männikkö ja keskushyökkääjä Mika Kujanpää vahvistavat joukkueen rivejä loppukauden ajan.
– Näillä panostuksilla, taloudellisesti tiukoista ajoista huolimatta Jukurit haluaa osoittaa tavoittelevansa tosissaan liigapaikkaa, sanoo seuran toimitusjohtaja Pekka Lipiäinen.
Männikkö siirtyy Jukureihin Itävallan pääsarjajoukkue Graz 99:stä ja Kujanpää Vaasan Sportista.
603 Liigaottelun Männikkö muistetaan Mikkelistä kaudelta 2001-02, jolloin hän oli voittamassa seuran riveissä Mestiksen mestaruutta. 35-vuotias laituri ehti pelata Itävallassa seitsemän ottelua tehoin 1+1.
– Saatiin kokenut sekä monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan laadukkaasti kahteen suuntaan ja erikoistilanteita. Miikka on esimerkillinen, Jukuri-arvojen mukainen pelaaja. Kevään peleissä tarvitaan kokemuksen tuomaa viileyttä ratkaisuhetkille ja sitä Miikka edustaa parhaimmillaan, urheilujohtaja Tommi Kerttula kommentoi.
Kujanpäältä odotetaan puolestaan osaamista joukkueen sentteriosastolle.
– Kujanpää on puhdasverinen sentteri, joita meillä ei ole kuin Hämäläinen, Hokkanen, Ripatti ja Palve. Tämä mahdollistaa monia eri variaatioita loppukaudeksi. Kujanpää on Mestis-tasolle laatujätkä. Hän on ”peluri”, sanan positiivisessa merkityksessä. Maiseman vaihdos pois kotiympyröistä on auttanut monia pelaajia ja uskotaan, että Mikakin saa tästä uutta pontta omaan kehittymiseensä, Kerttula luonnehti.
Lisäksi Jukuri-hyökkääjä Janne Väyrynen on vuokrattu loppukaudeksi Jokipoikiin.
– Janne on hieno tyyppi ja kova urheilija, joka tarvitsee pelejä kehittyäkseen. Jukurit toivottaa Jannelle hyvää loppukautta, päättää Kerttula.
Mestistä pääset seuraamaan livenä täältä.




