Suomen aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä pelatulla NHL-kierroksella suomalaismaalivahti Pekka Rinne palasi kehiin loukkaantumisen jälkeen.
Paluu tapahtui ottelussa Anaheim Ducksia vastaan, joka peli itsessään sai jo heti alussa yllättävän käänteen.
Ducksin kapteeni Ryan Getzlaf oli vielä lämmittelyssä mukana, mutta jäi sivuun sen jälkeen, eikä pelannut illan pelissä. Ducks ilmoitti Getzlafilla olevan alavartalovamma, mikä pitää hänet sivussa ”day-to-day”.
Tästä huolimatta itse peli oli lopulta Ducksin melkoista näytöstä.
Vierasjoukkue eteni jo neljän maalin karkumatkalle samalla kun Rinteelle tuli eteen muutama haparointi Predatorsin maalilla.
Loppulukemat kamppailussa olivat Ducksin hyväksi 5-2.
Suomalaispuolustaja Sami Vatanen onnistui myös maalinteossa Ducksin puolelta.
Rinteelle merkattiin ottelussa 21 torjuntaa. Toisessa päässä Fredrik Andersen torjui puolestaan peräti 44 kertaa.




