Ruotsin liiga Luulaja havittelee riveihinsä kovan tason maalivahtia.
Luulaja on erityisen kiinnostunut KHL-seura Ak Bars Kazanin Anders Nilssonista, Norrbottens Kuriren raportoi. Veskarin nykyinen sopimus umpeutuu kuluvan kauden päätteeksi.
Nilsson pelaa upeaa kautta KHL:ssä. Hänen torjuntaprosenttinsa 93,3 on sarjan kolmanneksi paras ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,80 neljänneksi paras.
Kolme edellistä kautta Nilsson torjui kiekkoi Pohjois-Amerikassa. Viime keväänä hän oli Ruotsin ykkösvahti MM-kisoissa avittaen Tre Kronorin pronssille.
New York Islanders kauppasi 24-vuotiaan Nilssonin NHL-oikeudet lokakuussa Chicago Blackhawksille.




