Espoon Blues etenee vakuuttavaa vauhtia Liiga-kaukaloissa, mutta ongelmat tuntuvat vain pahenevan jään ulkopuolella.
Ilta-Sanomat on saanut haltuunsa kirjeen, jonka taustayhtiö Jääkiekko Espoo Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Koskinen on lähettänyt pari viikkoa sitten muun muassa seuran osakkaille ja hallitukselle.
– Yhtiön taloudellinen tilanne on erittäin kriittinen maksuvalmiuden osalta. Tämän kassakriisin kokoluokka on nyt noin 750 000 euroa mikäli maksaisimme kaikki erääntyneet ja avoimet laskumme pois, Koskinen kirjoittaa Ilta-Sanomien mukaan.
Yhtiö tarvitsee Koskisen kirjeen mukaan ”akuuttia lisärahoitusta” pystyäkseen toimimaan koko kevätkauden ajan, käytännössä noin 300 000 euroa.
Ilta-Sanomien tavoittama Koskinen kuitenkin kiistää, että koko seuran loppukausi olisi vaarassa.
– Kausi ei ole vaarassa. Osakemerkinnät lähtivät hyvin käyntiin, kun tuon kirjeen laadimme kaksi viikkoa sitten. Onhan tämä kiusallinen tilanne, että media on saanut nyt kirjeen käsiinsä, Koskinen kertoi IS:lle.
Koskinen kertoo tilannetta auttaneen sen, että pudotuspelien kausikorttimyynti oli mahdollista aloittaa hyvissä ajoin joukkueen hyvän menestyksen vuoksi.
Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu on täällä.




