Kärppäluotsi piti näkemästään: ”Olimme vahvoja joka osa-alueella”

© Kuva: Juha Tamminen

OULU. Kärpät onnistui siirtymään välieräsarjassa JYPiä vastaan voitoissa karkuteille, kun se kaatoi hurrikaaniryhmän lukemin 4-0 viidennessä kamppailussa perjantaina Oulussa.

Tasaisena kaksi erää pysynyt kamppailu kääntyi Kärpille kolmannessa erässä, missä heti ensimmäisellä minuutilla Joonas Kemppainen täräytti voittomaaliksi jääneen osuman.

Kärppien maalilla Iiro Tarkki nappasi nollapelin 23 torjunnan myötä. Se kertoi myös puolustuspelin vahvasta onnistumisesta, minkä päävalmentaja Lauri Marjamäki otti ilolla vastaan.

– Se on aina hyvä, kun nolla omiin näin kovassa pelissä noin hyvää hyökkäysarsenaalia vastaan. Se on hyvä, Marjamäki totesi SuomiKiekko-sivustolle kamppailun tauottua.

Suorituksesta jäi paljon hyvää käteen Marjamäen mielestä.

– Kyllä me tänään oltiin asialla heti alusta lähtien. Meidän työmäärä oli kova ja oli vain ajankysymys, että saadaan maaleja. Uskottiin omaan tekemiseen ja kärsivällinen työ toi sitten kolmannessa erässä tarvittavat maalit. Kauttaaltaan jämäkkä esitys joukkueelta.

– Ja jotenkin tuntui, että olimme vahvoja joka osa-alueella. Puolustettiin yhdessä todella hyvin ja jämäkästi, eikä siellä sitten hirveästi huippupaikkoja annettu vastustajalle. Olimme kärsivällisiä, tehtiin työt loppuun asti ja jatkettiin vain sitä. Sitten se onnikin hymyili.

Kärpät teki ennen ottelua lopulta melko isojakin muutoksia kokoonpanossa, kun muun muassa Lukas Kaspar ja Patrick Davis jäivät sivuun ja tilalle nousivat nuoret Sebastian Aho ja Saku Mäenalanen. Myös nelosketjua Marjamäki muovaili uusiksi.

Kaikki onnistui kuitenkin kärppäluotsin mielestä hyvin.

– Koko kauden on ollut samaa, että on ollut CHL:ää ja on ollut reissaamista, sitten on kierrätetty pelaajia ja aina ne ovat onnistuneet. Meillä on hyviä pelaajia joukkue täynnä, mutta taas pitää miettiä huominen kokoonpano uudestaan.

Sarja onkin katkolla Kärpille heti lauantaina Jyväskylässä. Sinne Marjamäki lähtee hyvin rauhallisin mielin.

– Me tiedetään, että mitä me mennään tekemään huomenna ja sitten me tehdään se.

– Pitää pelata vielä paremmin huomenna kuin tänään. Pieniä asioita on missä pitää petrata, Marjamäki tiivisti lähtökohdat.

Lauantaina kamppailu Jyväskylässä alkaa kello 17:00.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen