OSTRAVA. Leijonilla MM-kisat alkavat huomenna perjantaina, kun vastassa on USA.
Suomen joukkueen takalinjoilta löytyy myös Tshekin kävijää, kun Topi Jaakola pelasi toissa kaudella Lev Prahan riveissä.
Jaakolalta irtosikin muutamia tipsejä maahan kisoja seuraaville ajankäytön suhteen.
– Vielä hirveästi itse tähän Ostravaan ei ole tullut tutustuttua, mutta että mitä ylipäätänsä Tshekissä, niin kannattaa nauttia joku hyvä olut. Olen kuitenkin käsittänyt, että täällä olutpanimojen toiminta on yhtä maailman vanhimpaa. Ne kyllä osaa sen homman. Ruuan suhteen maistaisin stroganoffia, possun polvea… hyviä ruokia täällä on ja ihmiset ovat kyllä iloisia. Tulee varmaan olemaan aikamoinen karnevaalitunnelma täällä, Jaakola pyörittelee SuomiKiekko-sivustolle.
– Onhan täällä muutenkin historiaa ja paikkoja missä käydä Prahan lisäksi, Jaakola sanoo.
Myös Ostaravassa olosuhteista Jaakolalla on jäänyt hyvä vaikutelma.
– Tilat ovat viimeisen päälle ja jää vaikutti hyvältä. Kaikki on hyvin sen suhteen. Kaupunkiin ei vielä hirveästi ole ehtinyt tutustua, mutta positiivinen vaikutelma on yleisesti kuitenkin.
Ja kun kaikki toimii, on MM-kisojen kaltaiseen turnaukseen paljon miellyttävämpää tulla.
– On se mukava tulla sellaiseen paikkaan, missä näyttää siltä, että järjestelyt toimivat, majoitukset ja ruuat sun muut ovat kunnossa. Ne ovat kuitenkin iso osa tätä meidän juttua, että päästään myös huilaamaan ja tankkaamaan. Niiden asioiden on oltava kunnossa ihan samalla tavalla kuin tuolla kentällä homman, Jaakola painottaa.
Ensimmäisenä haasteena Suomen joukkueella on USA:n kohtaaminen.
Mitä odotuksia sen suhteen on?
– Ihan salettiin kova peli saman tien. Mutta on kyllä mukava päästä heti tositoimiin. On tässä odoteltu kisojen alkamista ja ihan varmasti on heti kohtuullisen hyvä tunnelma hallissa.
– Varmasti jalkeilla on kaksi joukkuetta, jotka lähtevät aktiivisesti mittamaan tasoaan. Tosi hyvä jääkiekkoilta on varmasti tulossa, Jaakola uskoo.
Leijonien ja USA:n ottelu alkaa perjantaina Suomen aikaan kello 17:15.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen




