Kokenut keskushyökkääjä Petri Kontiola on perinteisesti ollut Leijonine pukukopin musiikkivastaava, mutta tänä vuonna ”Konna” aikoo jättää tuon roolin muille pelaajille.
– Riku Koivunen on huoltajana ottanut vastuuta. Itse olen yrittänyt järjestää sitä, mutta keskityn nyt pelihommiin. Katsotaan, jos joku muu hoitaisi sen, ja minä keskittyisin olennaiseen, virnuilee Kontiola SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
Kontiolan mukaan jokainen saa mennä kopin stereoille, nuoremmatkin.
– Suomen maajoukkueessa ei ole mitään ikäsyrjintää. Ehkä nuorimmat ovat sen verran ujoja, etteivät uskalla mennä, hän hekottaa.
DJ:n puuttumisen on huomannut myös kevään 2011 maailmanmestari Janne Pesonen.
– Aika hiljaista oli treeneissä. Ihmeteltiinkin, kun ei biisejä kuulunut. Varmaan sieltä Konnaa, Lepistöä tai Salmelaa pitää alkaa patistella, Pesonen sanoi.
”Konna” sanoi, että keskittyy mieluummin pelaamiseen tänä vuonna. Mikä neuvoksi?
– Ahaa. No, pitää kunnioittaa Konnan päätöstä ja nakittaa nuorempia jätkiä, että saadaan fiilikset kattoon, Pesonen tuumasi.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen




