Aamulehden mukaan Leijonia kevään MM-kisoissa edustanut Tuukka Mäntylä ei tule pelaamaan ensi kaudella kirvesrintojen riveissä.
Mäntylä edusti viime kaudella syksystä Tapparaa, mutta siirtyi Amurin riveihin.
34-vuotiaalla peruspuolustajalla oli Tapparan kanssa sovittuna kymmenen vuoden mittainen sopimus, missä oli mahdollisuus käydä kolmen kauden ajan ulkomailla pelaamassa.
Tämä täyttyi jo, mutta Aamulehden mukaan sopimus on kaikessa hiljaisuudessa purettu.
– Meillä on Tuukan kanssa enää henkinen sopimus. Kun hän palaa joskus tänne, meidän pitää tehdä uusi paperi, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen paljastaa lehdelle.
MM-kisoissa Mäntylälle ei merkattu tehopisteitä Leijonien kahdeksassa pelatussa ottelussa. Nyt Mäntylä aikoo etsiä uuden pelipaikkansa ulkomailta.
Aamulehden alkuperäinen juttu löytyy täältä.




