HPK jäädyttää puolustaja Marko Tuulolan pelinumeron 36.
Paita nostetaan Rinkelimäen Ritali-areenan kattoon lauantaina 19.9. ennen HPK-KalPa ottelua.
Tuulolan pitkä ura loppui kaudella 2013-14. Sitä ennen alle ehti tulla Liigassa 942 ottelua tehoin 76+319=395.
HPK:ssä ehti vierähtää 13 kautta. Sen lisäksi Tuulola ehti kiekkoilla viisi kautta Jokereissa sekä kaksi Lukossa.
Ulkomailla alle tuli kolme kautta Ruotsissa Brynäs IF:ssä sekä kaksi sesonkia Sveitsissä SC Rapperswil-Jonassa.
Paidan #36 kattoon nostaminen tulee olemaan tunnelmallinen hetki ja merkitsee Tuulolalle paljon.
– Tämä on iso kunnianosoitus seuralta minua kohtaan. Koen, että 25 vuoden aikana olen tehnyt ainakin jotain asioita oikein, kun saan HPK:lta tällaista arvostusta, Tuulola kertoo.
Tuulolan paitaa ennen HPK on jäädyttänyt Eero Salisman #2, Jyrki Louhen #9, Marko Palon #13, Juha Hietasen #17 ja Hannu Savolaisen #18 pelipaidat.




