KooKoo vankisti rivejään Kärpistä ja HIFK:sta tutulla puolustajalla

© Kuva: Juha Tamminen

Liiganousija KooKoo on tiedottanut uudesta pelaajasopimuksesta.

Puolustaja Oscar Eklund siirtyy loppukauden mittaisella sopimuksella Kouvolan KooKoon riveihin. Ruotsalainen Eklund, 27, liittyi KooKoon mukaan tiistaina ja on mukana jo keskiviikon HPK-kotipelissä, jos pelilupa on kunnossa.

– Meillä oli neuvotteluyhteys Eklundiin jo pidemmän aikaa, mutta viime viikolla pääsimme viimein yhteisymmärrykseen ja Oscar saapui Suomeen maanantaina, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo tiedotteessa.

– Eklund pystyy vahvistamaan joukkuettamme sekä puolustus- että hyökkäyspelissä. Hän tuo meille lisää kiekollista osaamista, tulivoimaa hyökkäyssiniviivalle ja varmuutta puolustuspeliin, Kultanen jatkaa.

27-vuotias Eklund pelasi viime kaudella Ruotsin liigan Brynäsissä. Tätä ennen ruotsalainen pelasi kauden HIFK:ssa ja kaksi kautta Kärpissä. Varsinkin Kärpissä mies kärsi loukkantumisista.

Eklundin tilillä on 89 Liigamatsia tehoin 10+18=28.