OULU. Perjantaina Oulussa Kärppien joukkueharjoituksissa nähtiin uusi kasvo, johon pystyy lyömään helposti NHL-statuksen.
Pitkään NHL:ssä pelannut Joni Pitkänen asteli ensimmäistä kertaa joukkueharjoituksiin mukaan testaamaan jalkansa kuntoa.
– Oli sellainen outo fiilis mennä pitkästä aikaa kunnon harjoituksiin, Pitkänen tunnelmoi jääharjoitusten jälkeen.
Pitkänen on ollut sivussa pelitapahtumista huhtikuusta 2013 lähtien, kun hänen kantaluunsa murtui pitkän kiekon tavoittelutilanteen yhteydessä.
Sitä 32-vuotias puolustaja on siitä lähtien kuntouttanut. Välillä esimerkiksi käveleminen on ollut hyvin vaikeaa, mutta nyt prosessi on edennyt siihen pisteeseen, että Pitkänen pystyi ensimmäistä kertaa osallistumaan Kärppien joukkueharjoituksiin.
Takapakkeja on matkan aikana tullut.
– Tämä on ollut niin pitkä prosessi ja tässä on menty ihan päivä kerrallaan. Välillä on pitänyt ottaa huilia, mutta samalla tavalla jatketaan eteenpäin. Joka päivä tunnustelen, että miltä se (jalka) tuntuu. Sen mukaan mennään.
Pelaamisesta vaikea vielä puhua
Syksyn aikana Pitkänen ja Kärpät ovat käyneet keskusteluja joukkueharjoituksiin mukaan liittymisestä. Kärpät on ollut asian suhteen hyvin kannustavainen ja avoin ja keskusteluyhteys molempien osapuolten välillä on ollut hyvä.
– Koko syksyn ajan on ollut puhe siitä, että sitten kun tuntuu, niin voin tulla kokeilemaan, että miltä se jalka reeneissä tuntuu. Pelaamisesta ei ole puhuttu vielä sanaakaan.
– Marraskuun aikana sitten keskustelut etenivät tähän pisteeseen. Mutta tässä oli vain kyse harjoittelemaan mukaan tulosta, ei mistään muusta, Pitkänen painotti ja viittasi mahdolliseen Kärpissä pelaamiseen.
Joka tapauksessa tuntemukset ovat menneet positiiviseen suuntaan.
– Tämä on ollut pitkä prosessi ja välillä näytti pelaaminen todella kaukaiselta. Nyt viime aikoina on tuntunut siltä, että on pikkuinen mahdollisuus (pelaamiseen). Sen haluan katsoa loppuun asti.
– Aikataulua ei ole (peleihin paluun suhteen). Sovittu on, että käyn harjoituksissa ja katsotaan sitten. Aika alkuvaiheissa ollaan nyt.
Jalan testaaminen tapahtuukin kovan harjoittelun kautta.
– Sillähän sen näkee sitten, että miten se jalka reagoi siihen. Sitten jos joku päivä tuntuu siltä, että pystyy pelaamaan, niin se on loistava juttu sitten. Mutta en aseta mitään aikamääriä, että milloin pitää pelata. Kaikki on ihan auki. Se voi olla myös, että en pelaa koskaan.
Lue lisää:
NHL-kasvo liittyi Kärppien joukkueharjoituksiin: ”Pitkä matka on vielä”
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen




