Kasperi Kapanen: ”Ei se itseluottamus ole minnekään kadonnut”

© Kuva: Juha Tamminen

HELSINKI. Keskiviikkona Nuoret Leijonat kaatoivat murskalukemin Slovakian MM-kotikisoissaan, jossa vastaan tuli myös kaivattuja onnistumisia.

Yksi näistä oli Kasperi Kapasen kohdalla, jolla kisat ehtivät alkaa maalipaikkoja tuhlaten.

Kapanen iski Nuorten Leijonien seitsemännen maalin, joka pomppi hieman onnekkaasti sisään.

Kun puhe kääntyi itseluottamuksen puolelle, vakuutti Kapanen, ettei sen kanssa ole ollut ongelmia, vaikka ehkäpä lehtereille voisi asian nähdä toisin.

– Ei se itseluottamus ole minnekään kadonnut mun mielestä tai missään vaiheessa hävinnytkään. Olihan tuossa paikkoja ja syötin hyviä paikkoja. Ketjukavereilla oli niitä ja itsellä oli niitä. Mutta ei tuossa tietenkään voi ketään syytellä, Kapanen mietti SuomiKiekko-sivustolle ja jatkoi.

– Mutta ei se kyllä se itseluottamus minnekään hävinnyt. Voi olla, että tämä tuo lisää. Ainakin nyt meni maaliin ja luottaa vain siihen omaan tekemiseen, niin toivottavasti jatkossa menee paremmin.

Joka tapauksessa ilolla Kapanen otti onnistumisen vastaan.

– Kyllähän se tuntui hyvälle. Mulla on ollut paljon paikkoja, mutta ei vain ole mennyt sisään. Olen yrittänyt hokea itselleni, että ammu, ammu, ammu. Maali tuli vähän onnekkaan pompun kautta, mutta ehkä sen sitten oli tarkoitus mennä noin.

– Jos sitä olisi alkanut ajattelemaan, että ei sitä maalia saa, niin ei sitä myös varmasti saakaan. Siinä oli läpiajoa itsellä ja sanoin sen jälkeen itselleni, että joo nyt ärsyttää, mutta seuraavaan vaihtoon vain kahta kovemmin. Sieltähän se sitten tuli ja se oli hyvä palkinto itselle myös, että tuli se maali.

Mites se tuuletus? Mitä pyöri siinä vaiheessa päässä?

– No se tuli kyllä luonnollisesti. Siinä kun kiekko meni maaliin, niin nautti siitä hetkestä kyllä. Heitettiin muutama vitsi ketjukavereiden kanssa siinä ja sitten kun lähdin luistelemaan, niin tuntui, että oli vähän kevyempi olo. Ei ollut niin sellainen turhautunut fiilis. Sitten se oli sellainen klassikkotuuletus, ajattelin vain heittää sen apinan pois selästä, Kapanen kertasi kyseistä hetkeä.

Uudesta ketjusta hyvä maku

Suomi sai Slovakia-kamppailuun hieman hitaamman lähdön. Slovakia myös ehti parhaillaan jo kahden maalin johtoon, minkä yhteydessä maalilla torjunut Kaapo Kähkönen venyi melkoiseen pelastukseen, kun Slovakian hyökkääjä pääsi aivan avopaikasta tykittämään kaikessa rauhassa.

– Kyllähän tuollaiset torjunnat antavat energiaa ja näyttävät sitä miten tosissaan haluaa voittaa. Sen jälkeen jatkoimme paremmin ja onhan se niin, että ei pelkästään hyökkääjien ja pakkien pidä pelata hyvin, vaan myös maalivahdin. Ja mun mielestä Kaapo pelasi myös hyvin, Kapanen näki.

– Meillä on vahva joukkue ja mielestäni sen huonomman alun jälkeen pelasimme ihan vahvasti. Ei ollut sitä samaa mitä viimeksi Venäjää vastaan, missä menetimme johtoaseman. Varsinkin tasakentällisin olimme vahvoja ja heillä ei olut kyllä montaa paikkaa.

– Hyvä peli joukkueelta ja tärkeä voitto, Kapanen tiivisti.

Ketjuna Kapasella ympärillä oli jo Venäjä-kamppailussa koottu vitja, jossa mukana olivat Aleksi Saarela ja Julius Nättinen.

Yhteispelistä Kapasella jäi hyvä vaikutelma.

– Siinä on sellaista mitä ei oikein osaa selittää. Kemiaa. Hyvin pelattiin ja heidän kanssa on helppo pelata. Heillä on hyvä pelikäsitys ja itse yritän siinä vain päästä vapaaksi ja ampua mahdollisimman paljon.

Nyt niin Kapasen ketju kuin koko Nuorten Leijonien ryhmä valmistautuvat kohti Tshekki-kamppailua, mikä päättää myös alkulohkon.

– Siitä tulee haastava (peli), mutta uskon, että olemme valmiita siihen haasteeseen. Heillä on vähän samaa tyyliä pelissä entä Slovakialla, mutta ovat ehkä hieman parempia.

– Pitää olla valmis siihen, Kapanen kertasi.

Suomen ja Tshekin kohtaaminen starttaa torstaina kello 18.00.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen