Maalailu toi leveän hymyn Nuorten Leijonien pakille – ”Hienompaa paikkaa voi olla”

© Kuva: Juha Tamminen

HELSINKI. Nuorten Leijonien osalta MM-kotikisat alkoivat murskavoitolla, kun Valko-Venäjä jäi jalkoihin lukemin 6-0.

Maalihanat olivat tukossa kahden erän ajan melko pahasti, mutta varsinkin kolmannessa erässä alkoi paukkua.

– Ihan hyvä aloitus se oli meiltä. Alussa maalinteko oli vähän hankalaa, mutta onneksi sitten onnistuttiin siinä hyvin viimeisessä erässä. Saatiin sitä vähän auki sieltä, Nuorten Leijonien puolustuksesta Sami Niku sanoi SuomiKiekko-sivustolle.

Yksi, joka hanoja sai auki, oli juuri Niku itse, joka vastasi Nuorten Leijonien kolmannesta maalista.

Osuma herättikin leveän hymyn ilmoille myös vielä sunnuntaina.

– Kyllähän se kivalta maistui ja vielä tuollaisella hetkellä, Niku tunnelmoi jatkaen.

– 12 000 suomalaista tuolla huutaa, niin ei hienompaa paikkaa voi olla.

Haaste kovenee

Niku itse oli mukana jo viime vuonna nuorten MM-kisoissa Kanadassa ja täten kisat ovat hänelle uran toiset.

Tämän vuoden Nuorten Leijonien ryhmästä ja sen ilmapiiristä irtoaa paljon hehkutusta.

– Joukkuehenki on ihan erinomainen ja siitä ei ainakaan jää mikään kiinni. On todella hienoa pelata tässä joukkueessa ja hauskaa on ollut jo tähän mennessä ehdottomasti.

Avauspelin jälkeen ja avaushetkien jälkeen kotikisoissa myös turha jännitys alkaa valua pois.

– Sitä saattoi ehkä alussa vähän näkyä, missä syötöt vähän pomppivat sun muuta. Mutta kyllä se siitä sitten ja jo eilen toisessa erässä sitä ei sitten enää niin näkynyt, Niku näki.

Maanantaina Nuorilla Leijonilla edessä on ainakin etukäteen pykälän verran pahemman vastuksen kohtaaminen, kun ohjelmassa on kamppailu Venäjää vastaan.

– Haaste kovenee paljon, mutta pelataan sitä omaa peliä ja parannetaan. Kyllä se siitä sitten.

Viesti valmennusjohdolta sunnuntaina Nikun mukaan olikin varsin selvä.

– Kaikki tilanteet pitää pelata vielä kovemmin, kun vastustaja on kovempi. Tietenkin mys paikoista pitää sitten tehdä vielä paremmalla prosentilla maaleja.

Nuorten Leijonien ja Venäjän välinen ottelu alkaa maanantaina kello 18.00.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen