Mikko Rantanen jatkaa vahvasti AHL:ssä – nousi pistepörssissä kympin sakkiin!

© Kuva: Getty Images

Suomalaishyökkääjä Mikko Rantanen oli jälleen estradilla AHL:ssä.

Rantasen edustama San Antonio Rampage kärsi vieraissa 2-3-tappion Manitoba Mooselle torstain kierroksella.

Suomalaishyökkääjä iski ylivoimalla pelin avausmaalin ensimmäisessä erässä. Kolmesti maalia kohti laukonut Rantanen palkittiin pelin kolmostähtenä.

Rantanen onnistui maalinteossa toisessa ottelussa perätysten ja venytti pisteputkensa kolmen pelin mittaiseksi. AHL:n pistepörsissä nuorukainen nousi jo sijalle 10 saldolla 10+14=24.

19-vuotias hyökkääjä pelaa vielä kaksi AHL-ottelua ennen liittymistään Nuorten Leijonien MM-ryhmään. Näistä jälkimmäinen ottelu on maanantaina 21. joulukuuta. Nuorten Leijonien taival MM-kotikisoissa alkaa tapaninpäivänä pelillä Valko-Venäjää vastaan.