Nuorten kisojen iso tähti odottaa NHL-kutsua: ”En tiedä mitä ajatella tuosta”

© Kuva: Getty Images

HELSINKI. Nuorten MM-kisoissa Helsingissä nähdään jo tässä vaiheessa kovaa vauhtia tähdiksi nousevia nuoria pelaajia, joista yksi on Ruotsia edustava William Nylander.

Nylander on Toronto Maple Leafsin kesän 2014 ykköskierroksen varaus, kun hänet huudettiin silloin draftissa vuorolla kahdeksan Toronton suuntaan.

Maple Leafsin organisaatiossa Nylander ehti pelata jo viime kaudella AHL:ssä 37 ottelua. Silloin kokoon tulivat jo varsin hyvät tehot 14+18=32.

Tänä syksynä tahti on ollut kuitenkin vielä kovempi. Nylander johtaa tälläkin hetkellä AHL:n pistepörssiä selvällä erolla, sillä 27 otteluun hän on takonut tehot 14+20=34. Pistepörssin kakkonen on hänestä jo kuuden pisteen päässä.

– Siellä on mainio joukkue ja erittäin hyvä valmennus. Syksy onkin ollut hauskaa aikaa täynnä. Se tietenkin helpottaa jo että joukkue pelaa hyvin ympärillä, mutta totta kai hyvät ketjukaverit ovat auttaneet tuossa, Nylander puhuu alkukaudestaan SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

Nylanderia onkin odoteltu jo hiljalleen myös NHL:n puolelle, missä alkukauden aikana muutamat hänen ikäiset nuoret pelaajat ovat olleet isosti esillä.

Mutta.

– Se (kutsu NHL:ään) on se, mitä haluan ja se on tavoitteeni. Mutta en tiedä mitä ajatella tuosta. Heillä on suunnitelma kaiken suhteen, Nylander mietiskelee.

Kutsumiseen liittyen on nostettu erilaisia spekulaatioita esille. Joka tapauksessa Nylander on varmasti hyvin mielenkiintoinen pelaaja Maple Leafsin tuoreelle päävalmentajalle Mike Babcockille, joka on leiponut aiemminkin useista eurooppalaisista nuoremmista pelaajista kovan luokan tähtiä Detroit Red Wingsissä.

– Pelaan vain niin hyvin kuin pystyn siellä missä ikinä pelaankin. Sen voin tehdä itse, Nylander niputtaa NHL-aiheen.

Pikkuveli rinnalla

Suomessa ennen nuorten MM-kisojen alkua Nylander oli mukana, kun Ruotsi kohtasi harjoitusottelussa Kanadan keskiviikkona.

Ottelusta tuli hyvin erikoinen, sillä Ruotsi pamautti peräti kolme maalia niin, että kiekko meni läpi maaliverkosta.

– Ei kyllä ole tullut koskaan tuollaista vastaan, Nylander ihmetteli.

– Tuo peli oli muutenkin melkoista vuoristorataa. Oli nousuja ja laskuja. Mutta se, miten nousimme kolmannessa erässä takaa rinnalle, se oli se, mikä tästä pitää ottaa mukaan.

Kanada näytti jo pöllyyttävän Ruotsia tosissaan, kun se johti peliä parhaimmillaan 5-1. Ruotsi tuli kuitenkin kolmannessa erässä tasoihin, mutta hävisi silti, kun Kanada oli parempi lukemin 7-6.

Harjoitusottelussa oli myös Nylanderille pientä erikoisuutta, sillä hän hyökkäsi samassa ketjussa pikkuveljensä Alexander Nylanderin kanssa.

– Löysimme aika hyvin toisemme ja loimme paljon paikkoja. Tästä saa hyviä juttuja mukaan, isoveli kommentoi veljesten kesken pelaamista.

Nylandereista Willam oli yksi isoista nimistä viime kerralla nuorten MM-kisoissa, kun seitsemässä ottelussa hän takoi tehot 3+7=10.

Toisia nuorten MM-kisoja Nylander onkin odotellut jo innolla.

– Todellakin. Meillä on erittäin hyvä joukkue jalkeilla ja jos pystymme pelaamaan täällä niin kuin tuolla joukkueella pystyy, niin tiedossa on varmasti mukava turnaus meille.

Tavoitteista niin Nylanderilta kuin ylipäätänsä Ruotsin joukkueelta ei tarvitse paljoa kysellä. Kulta on selkeä ja ainut tavoite Nylanderin mukaan.

Kytkökset

Sen metsästys tapahtuu Suomessa, missä Nylanderin isä Michael Nylander ehti pelata parikin pätkää sen jälkeen kun William oli syntynyt.

Isä-Nylander pelasi ensin työsulkukaudella 2004-2005 Kärpissä pienen tovin ja myöhemmin Jokereissa hetken kaudella 2009-2010.

Jälkimmäisen piipahduksen aikana William pelasi itse Pohjois-Amerikassa juniorisarjoissa, kun taas Oulun ajoilta muistikuvia ei aivan kamalasti ole.

– Silloin ei tullut ihan hirveän pitkiä aikoja täällä vietettyä. Olisiko ollut jotain viikkoja tyyliin. Olin kuitenkin aika nuori silloin, niin niistä ajoista ei ole hirveästi muistikuvia.

Suomi-kytköstä Nylanderilla on kuitenkin tällä hetkellä Torontossa, sillä hän on pelannut tuoreeltaan paljon Nuorten Leijonien mukana olevan Kasperi Kapasen kanssa.

Kapanen myönsi itse, että kaksikko on laittanut hyvähenkistä pientä betsiä liikkeelle siitä, että kumpi tuleekaan pärjäämään kisoissa paremmin.

– Hehe, kyllä. Hauskalla tavalla. Torontossa pelaamme yhdessä ja saa nähdä, että pelaammeko vastakkain vielä täällä, Nylander saneli aiheeseen liittyen.

Nuorten MM-kisat starttaavat tapaninpäivänä. Silloin Nuoret Leijonat kohtaa Valko-Venäjän. Ruotsi taas aloittaa turnauksensa samana päivänä ottelulla Sveitsiä vastaan.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen