Texas Starsin AHL-seurassa tällä hetkellä kiekkoileva Esa Lindell sai tietää World Cup -paikastaan maanantaina. Hän sanoi kertoneensa asiasta vain tyttökaverilleen ja vanhemmilleen. Lindell käski heidän pitämään tiedon salassa.
– En saanut tietoa siitä (valinnasta) tänä aamuna. Sain tietää siitä jo pari päivää sitten. Tiesin, että minulla olisi mahdollisuus, koska NHL:ssä ja AHL:ssä ei montaa suomalaispuolustajaa ole. Mutta valinta 16 ensimmäisen pelaajan joukossa oli yllätys. Totta kai mukava sellainen, Lindell totesi wrongsideoftheredline.comille.
Lindell pelasi viime kaudella nappikauden Liigassa, josta tuli palkintona MM-kisamatka. Hän uskoi MM-kisoissa pelaamisen vaikuttaneen hänen osakkeisiinsa.
– Tämä kausi on ollut myös mahtava tähän asti, paitsi ne neljä NHL-peliä. Tiedän, että pystyn pelaamaan paremmin kuin niissä (NHL-peleissä), Lindell sanoi.
Lindell on tehnyt AHL:ssä tällä kaudella 56 ottelua, joissa on syntynyt 32 pistettä.




