Anaheim Ducks on noussut kuskin paikalle playoff-sarjassa Nashvill Predatorsia vastaan.
Predators voitti kaksi ensimmäistä ottelua, mutta Ducks kiri tasoihin ja meni ohi. Ankkalauma voitti Predatorsin viidennessä ottelussa kotonaan maalein 5-2.
Yksi ottelun hahmoista oli Ducks-puolustaja Sami Vatanen, joka teki tehot 1+1. Vatanen teki voittomaalin hieman ennen päätöserän puoliväliä.
Suomalaispakki pääsi jäähyaitiosta ja karkasi läpi Jakob Silfverbergin nappisyötöstä. Vatanen ohitti Predators-vahti Pekka Rinteen tarkalla rannelaukauksella.
– Se oli hieno lättysyöttä Silfveriltä. En muista milloin pääsin edellisen kerran läpiajoon, varmaan joskus juniorina, Vatanen ihmetteli maaliaan Fox Sportsille.
Predatorsin Miikka Salomäki iski NHL-uransa ensimmäisen playoff-maalin kaventaen tilanteeksi 2-3 päätöserässä. Rinne torjui maalillaan 27 laukausta ja päästi neljä maalia.
Sarja on ensimmäisen kerran katkolla Ducksille maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa.




