Ensi kesänä NHL-draftissa varattavissa oleva Juuso Välimäki on ollut mainiossa iskussa alkukaudella Kanadan juniorisarjassa WHL:ssä.
Viikko sitten Välimäki kunnostautui Tri-City Americansin riveissä nöyrällä tempulla: hattutemppu pakin paikalta. Sen jälkeen Välimäki on merkinnyt kolmeen peliin teholukemat 1+1.
28 otteluun Välimäki on iskenyt peräti 31 (10+21) tehopistettä.
Tällä hetkellä hän on sarjan puolustajien pistepörssissä toisena. Edellä on vain Medicine Hat Tigersin David Quenneville, joka varattiin jo viime kesänä NHL:ään.
Piakkoin 18-vuotias Välimäki on saavuttanut kohta jo viime kauden pistemäärän, sillä hän nakutti silloin 56 otteluun tehot 7+25=32.
Keväällä Välimäki toimi Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina MM-kisoissa, mistä mukaan tarttui kultaa.
Pikkuleijonien kapteenina hän sai myös kutsun Linnan juhliin, mihin Välimäki lähtee piakkoin taivaltamaan.
Päivitys 1.12. klo 10.30 otsikkoa tarkennettu ja hattutempun ajankohtaa.




