Boston Bruinsin hyökkääjä David Pastrnakilla on ollut loistava kauden alku.
20-vuotias tshekkihyökkääjä on takonut alkukaudella 17 otteluun peräti tehot 13+4=17. Maanantain vastaisena yönä Tampa Bay Lightningin verkkoon isketty osuma nosti Pastrnakin peräti NHL:n maalipörssin toiselle sijalle Sidney Crosbyn taakse.
Vertailukohtaksi voi ottaa viime kauden, jonka aikana Pastrnak teki 51 NHL-ottelussaan vain 15 maalia. Uraennätys mennee siis rikki piakkoin.
Samalla tahdilla Pastrnak tuskin kuitenkaan pystyy koko kautta jatkamaan, sillä tasaisen vauhdin taulukolla Boston-hyökkääjä takoisi lähes 60 osumaa, jos jatkaisi samalla tahdilla koko kauden.
– En tiedä. Yritän auttaa joukkuetta niin paljon kuin voin. Jossain otteluissa osun, joissain muut jätkät osuvat, Pastrnak totesi viikonloppuna CSN NE:lle.
– Kunhan saamme ottelusta kaksi pistettä, ei ole väliä, kuka tekee maalit.
Tshekin World Cup -miehistössäkin esiintynyt hyökkääjä on Bostonin ensimmäisen kierroksen ja koko varaustilaisuuden 25. varaus vuodelta 2014.
Vielä viime kaudella Pastrnak käväisi pelaamassa kolme ottelua AHL:ssä, mutta tällä kaudella farmikomennusta tuskin tarvitsee pelätä.




