Loistavasti NHL-kautensa aloittanut Boston Bruinsin David Pastrnak on vain kiihdyttänyt vauhtiaan ja pelaa todellista läpimurtokauttaan.
Vasta 20-vuotias tsekkihyökkääjä pelaa jo kolmatta kauttaan Bostonin NHL-miehistössä. Edelliset kaudet ovat menneet totutellessa uuteen ympäristöön Bostonin alemmissa ketjuissa.
Tällä kaudella kärkiketjuihin nostettu nuorukainen on vastannut huutoon paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Tiistain vastaisena yönä Pastrnak nousi NHL:n maalipörssissä kolmanneksi Patrik Laineen taakse tekemällä kaksi maalia Floridan verkkoon. Bostonin ykköspyssyllä on nyt kasassa 21 ottelussa tehot 15+6.
Pastrnakilla on tilillään saman verran maaleja kuin viime kaudella yhteensä. Tahti on vain kiihtynyt, kun edellisessä yhdeksässä ottelussa hän on nakuttanut pisteet 6+2. Tsekin maajoukkuetta World Cupissakin edustaneen hyökkääjän kauden pisin pisteetön putki on ainoastaan kahden ottelun mittainen.




