Jesse Puljujärvellä on aihetta hymyilyyn, sillä hän venytti pisteputkeaan farmiliiga AHL:ssä.
Suomalaishyökkääjä oli näkyvästi esillä Bakersfield Condorsin kaataessa Stockton Heatin lukemin 3-1. Puljujärvi naputti pelissä tehot 1+1.
Ottelun kakkostähdeksi valittu Puljujärvi ohjasi päätöserässä Heatin maalin edestä ottelun päätöslukemat. Lisäksi suomalaislupaus syötti Anton Landerin iskemän 2-0-maalin.
Puljujärvi on yltänyt pisteille neljässä pelissä perätysten. Tuona aikana tehoja on kertynyt 2+3. Puljujärvi on jäänyt vain kerran pisteittä kahdeksan viime pelin aikana.
18-vuotias Puljujärvi on pelannut AHL:ssä 19 ottelua pistein 7+9=16.
Video Puljujärven maalista löytyy ylhäältä!



