Carolina Hurricanesin Sebastian Aho oli hurjassa iskussa yön NHL-kierroksella.
Aho pamautti NHL-uransa ensimmäisen hattutemppunsa ja kasasi kokoon lopulta tehot 3+1, kun Hurricanes otti 5-1-voiton Philadelphia Flyersista.
– Se oli hauska ilta. Tunnelma aivan katossa ja kaikkea, oikein hauskaa, Aho totesi paikallisen median edessä.
Henkseleitä paukuttelemaan Aho ei lähtenyt, vaan hän pysyi tyypilliseen tapaansa hyvin nöyränä upeasta illasta huolimatta.
Mutta hänelle heitettiin myös pahaa nakkia.
Toimittajajoukosta kyseltiin, että milloin viimeksi Aho oli tehnyt hattutempun?
– Jaa-a, en ole kyllä edes varma. Tämä taisi olla ensimmäinen ammattilaisena.
Hattutempun merkeissä Aho oli esillä Hurricanesin harjoitusleirillä jo pari vuotta sitten, mutta oikeassa hän oli. Ammattilaisena pelatessaan hattutemppuja ei ollut tullut vastaan, vaikka esimerkiksi Kärpissä Aho takoi viime kaudella kovaa jälkeä.
NHL:ssä hänen tulokaskautensa on mennyt upeissa merkeissä. 49 ottelussa Aho on nyt pamauttanut tehot 15+15=30.




