Leijonat pelasi viimeisen valmistavan ottelunsa ennen tämän kevään MM-kisoja sunnuntaina, kun Tshekin EHT-turnauksessa vastassa oli Ruotsi.
Hyvin vaisun kuvan itsestään jättänyt Suomi onnistui ottamaan voiton, kiitos nelosketjun.
Esillä oli erityisesti Oskar Osala, joka paukutti tehot 2+1.
Osalan illan toinen tuli ajassa 55:52. Se jäi taiston viimeiseksi osumaksi.
Näin Leijonat otti voiton loppulukemien oltua 3-2.
Nelosketjusta myös Markus Hännikäinen jätti pirteän vaikutelman. Hännikäinen kasasi kokoon tehot 0+2.
Tshekin EHT-turnauksessa Leijonat pelasi lopulta kolme maalin peliä. Ensimmäinen meni Tshekille 3-2, mutta viikonloppu tuotti kaksi voittoa. Ensin Venäjä jäi Leijonien jalkoihin lukemin 1-0 ja perään sunnuntaina Ruotsi joutui tyytymään tappioon.
Leijonien MM-kisajoukkue nimitetään maanantaina. MM-turnauksen Suomi aloittaa 5. toukokuuta Valko-Venäjää vastaan.




