Iltalehden tietojen mukaan HIFK:ssa kaksijakoisen kauden pelannut palkkakuningas Juhamatti Aaltonen on suuntaamassa ulkomaille.
Leijonia MM-kisoissa edustanut taitohyökkääjä on herättänyt hänen agenttinsa Juuso Pulliaisen mukaan kiinnostusta useammassa paikassa.
– Ulkomaille on viritykset, Sveitsiin ja länsinaapuriin, Pulliainen kertoo Iltalehden haastattelussa.
Mitään sopimusta ei agentin mukaan ole kuitenkaan allekirjoitettu, mutta asioiden pitäisi hänen mukaansa selvitä lähiviikkojen aikana.
– Jos ei Sveitsi tai Ruotsi tärppää, katsomme muita vaihtoehtoja sen jälkeen.




