Kesäkuun loppuvaiheilla järjestettävässä NHL:n varaustilaisuudessa riittää mielenkiintoa suomalaisten osalta.
Ensimmäisellä kierroksella varattavaksi on veikattu muutamaa eri härmän edustajaa, joista yksi nimi on noussut tuoreeltaan kaikkien ylitse.
Miro Heiskanen.
HIFK-puolustajaa on ennustettu aivan ensimmäisten varausten joukkoon.
Ensimmäisellä vuorolla varaamaan pääsevän NHL-seura New Jersey Devilsin sivuille oli koottu näkemyksiä Heiskasesta.
– Hän on korkean tason puolustaja, jolla on paljon nopeutta ja liikkuvuutta. Hän on pelannut jo miesten tasolla. Hän on loistava kiekonliikuttaja, hyvä pelin rytmittäjä, Peter Harling Dobberg Prospectsistä pohtii.
Harling kävi läpi myös Heiskasen isoimpia kehityskohteita.
– Hänen hyökkäyspään räjähtävyys ei ole vielä mitään kovin hurjaa ja hänestä ei välttämättä tule mitään isoa ylivoimapelin moottoria. Hänellä on kuitenkin hyvä kiekkoäly ja hän on jopa vuosia edellä puolustuspelaamisen suhteen.
– Hänen pitää saada vähän puhtia tehokkuuteen Pohjois-Amerikassa, mutta hän on jo osoittanut taitonsa ammattilaistasolla.
Harling nosti esille suoranaisen ennustuksen Heiskasesta.
– Hänellä voi olla hyvinkin lyhyin polku NHL:ään kuin muilla varattavissa olevilla puolustajilla, Harling näkee.
– Hän on sulava, hyvin vaivattomasti liikkuva puolustaja, jolla on hyvä ymmärrys itse pelistä, NHL.com:n puolelta Mike Morreale perkaa.
Tällä kaudella 37 liigaottelussa Heiskaselle merkattiin tehot 5+5. Erityisesti 17-vuotias puolustaja oli esillä alle 18-vuotiaden MM-kisoissa, joissa hän nakutti seitsemässä ottelussa tehot 2+10=12.
Kesän NHL-draft järjestetään 23. – 24. kesäkuuta 2017 United Centerissä, Chicagossa.




