Detroit Red Wingsin leirillä näyttöjä antanut 23-vuotias tshekkipuolustaja Libor Sulak saatetaan hyvinkin nähdä ensi kaudella Lahden Pelicansissa.
Sulak teki Pelicansin kanssa keväällä vuoden sopimuksen, mutta sai myös NHL-sopimuksen Red Wingsiltä kevään MM-kisojen päätteeksi.
Jo ennen NHL-leiritystä oli tiedossa, että Sulak palaa lahteen, jos ennen kauden alkua hän ei nappaa pelipaikkaa Detroitin NHL-miehistössä.
Nyt paikallisen median mukaan Sulakin tietä NHL-jäille hankaloittaa se, että hänellä ei ole kokemusta Pohjois-Amerikasta. Detroitin miehistöön on tunkua, ja Sulakin edellä nokkimisjärjestyksessä on useampi kokeneempi puolustaja.
Seura aikoo joka tapauksessa peluuttaa häntä harjoitusotteluissa.
– Haluamme ehdottomasti nähdä hänet harjoitusotteluissa, sillä hän pelasi juuri yhdellä isoimmista näyttämöistä MM-kisoissa. Hänen joukkueensa ei pärjännyt niin hyvin, joten olemme hieman epävarmoja siitä, kuinka hän pärjää NHL-kaukaloissa, kertoo Red Wingsin varatoimitusjohtaja Ryan Martin michiganilaissivusto Mlive.comille.
Martin vahvistaa, että ilman murtautumista NHL-miehistöön Sulak lähetetään kehittymään liigajäille.
– Suunnitelmamme on, että jos hän ei saa pelipaikka Red Wingsissä, hän palaa Suomeen ja pelaa siellä pääsarjakiekkoa, Martin linjaa.




