Viime kaudella HIFK:ssa rooliinsa nähden käsittämättömään maalittomaan putkeen ajautunut tähtihyökkääjä Juhamatti Aaltonen ei ole saanut vieläkään maalihanoja auki.
Aaltonen siirtyi täksi kaudeksi Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä pelaavan Rögle BK:n riveihin.
Joukkue on pelannut kaksi harjoitusottelua, eikä suomalaistaituri ole saanut kiekkoa verkkoon ykkösketjun laidalla.
Tämä tarkoittaa sitä, että Aaltosen maaliton putki HIFK:ssa, Leijonissa ja Röglessä on yhteensä 31 ottelun mittainen, mikä on puolet esimerkiksi Liigan runkosarjasta.
Viime kaudella Aaltonen suorastaan loisti HIFK:ssa alkukaudesta, mutta sen jälkeen ruuti on ollut märkää.




