The Associated Press -lehti kertoo saaneensa tietoonsa, että Buffalo Sabresin nuori supertähti Jack Eichel on aloittanut neuvottelut uudesta sopimuksesta seuran kanssa.
Lehden lähteen mukaan Eichelin uuden sopimuksen uskotaan olevan peräti kahdeksan vuoden mittainen.
Sabresin omistaja Terry Pegula oli vähäsanainen nuoren tähtensä tulevaan sopimukseen liittyen.
– Voin sanoa vain, että me haluamme Jackin ja Jack haluaa olla Buffalossa.
Eichelin agentti Peter Fish kuitenkin varmisti The Associated Pressille keskusteluiden alkaneen.
– Olemme keskustelleet ja sanoisin, että jatkamme keskustelemista.
20-vuotias tähtihyökkääjä pelasi viime kaudella 61 ottelua runkosarjassa ja summasi tehopisteet 24+33=57.
NBC Sportsin toimittaja Joey Alfieri julkaisi aiemmin keskiviikkona oman arvionsa Eichelin tulevan sopimuksen arvosta. Alfieri uskoi, että uusi sopimus tulee olemaan aivan vähintään 64 miljoonan dollarin arvoinen, jos neuvotteluissa päädytään kahdeksan vuoden diiliin.
Alfieri kuitenkin uskoo, että Sabresin täytyy lopulta maksaa uuden sopimuksen jälkeen peräti yhdeksän miljoonan dollarin vuosipalkkaa Eichelille.




