Columbus Blue Jacketsin suomalaistoimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen teki kesällä ison liikkeen, kun hän hankki Ohioon venäläistaiturin Artemi Panarinin.
Panarin oli osa vaihtokauppaa, jossa toiseen suuntaan matkasi muun muassa tähtihyökkääjä Brandon Saad.
Chicago Blackhawksissa Panarin tuli tutuksi Patrick Kanen kovana tutkaparina.
Tämä on herättänyt osaltaan kysymyksiä siitä, miten Panarin pärjää nyt ilman Kanea.
– Ihmiset aina sanovat, että olen esillä joidenkin muiden takia. Ei kukaan loppupeleissä muista sitä, mitä olen näyttänyt ja miten olen pelannut. Toki tuohon tottuun ja yritän olla keskittymättä liikaa tuollaisiin heittoihin. Mutta samalla tulen hieman vihaiseksi noista, Panarin sanoi NHL.com:n mukaan.
Blue Jacketsin seurapomo Kekäläinen puolusteli jo aiemmin Panarinia nostamalla esiin sen, että venäläistähden vierellä Kane pelasi uransa parhaita kausia Blackhawksissa.
– Hän (Panarin) ei ole mikään yksisävytteinen pelaaja tai pelkkä laukoja. Hän on myös erittäin hyvä syöttelijä ja hän luo paljon paikkoja ihan vain ohittamalla vastustajia kaksinkamppailuissa huikean taitokapasiteettinsa ja nopeutensa myötä. Mutta hän osaa myös syöttää. Hän näytti niitä elkeitä Kanen kanssa, joka on myös erinomainen pelintekijä, Kekäläinen mietti.
Viime kaudella Panarin, 25, nakutti 82 runkosarjaottelussa tehot 31+43=74.




