Lappeenrannan SaiPa on kärsinyt harjoituskaudella pahoja loukkaantumisia, mitkä ovat pakottaneet joukkueen johdon metsästämään uutta vahvistusta.
Kiekkoareena-lehti kertoo SaiPan tavoittelevan 27-vuotiasta kanadalaishyökkääjää Cody Kunykia, joka pelasi viime kaudella AHL:ssä Utica Cometsin riveissä.
Keskushyökkääjänä pelaava Kunyk iski viime kaudella 61 AHL-ottelussa 15 maalia ja summasi yhteensä 37 tehopistettä.
SaiPan urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa on kuitenkin vaitonainen uudesta mahdollisesta hankinnasta.
– Hyökkäykseen haemme vielä yhtä pelaajaa. Yhtä sentteriä haemme vahvistamaan sitä osastoa, Tuomenoksa kertoo Kiekkoareenan haastattelussa.
– En valitettavasti kommentoi mitään joihinkin huhuihin. Antaa seuramme mediaosaston hoitaa kommentoinnin, mies jatkaa.
180-senttinen ja 88-kiloinen Kunyk pelasi toissakaudella Tanskassa Gentofte Starsin riveissä 27 ottelua, joissa seuran kapteenina toiminut sentteri paukutti tehopisteet 13+16=29.
Neljän Alaskan yliopistossa vietetyn vuoden jälkeen Kunyk pääsi kokeilemaan vauhtiaan NHL:ssä Tampa Bay Lightningin riveissä yhden ottelun verran.
Kiekkoareena huomauttaa artikkelissa sen, että Kunykin isä oli ryhtynyt seuraamaan SaiPan Twitter- ja Instagram-tiliä.




