Tulevaan NHL-kauteen valmistautuva Boston Bruinsin ykkösvahti Tuukka Rask vastasi ESPN:n haastattelussa kysymyksiin koskien Patrik Lainetta.
Toimittajaa kiinnosti, kuinka suosittu suomalaishyökkääjä on Suomessa. Raskin mukaan Laineen menestys on tuonut aivan uutta ajattelumallia Suomeen koskien jääkiekkoa.
– Kaikki on kääntymässä hyökkäämiseen. Kaikki puhuvat Laineesta. Kaikki haluavat olla kuin Laine, maalintekijöitä. Ennen kaikki halusivat olla maalivahteja, kuten Miikka Kiprusoff, Rask kuvailee.
Huippuvahti on ponnistanut NHL-jäille myös Tampereelta Ilveksen riveistä.
– Asumme samassa kaupungissa, mutta pelasimme kilpailevissa joukkueissa. Hän on paljon minua nuorempi, mutta vietin aikaa hänen kanssaan World Cupissa viime vuonna.
Rask arvostaa Laineen vaatimattomuutta.
– Hän on aika hiljainen kaveri. Hän ei halua olla valokeilassa, mutta käsittelee julkisuuden oikealla tavalla. Hän ei tosiaan ole jätkä, joka haluaa puskea itseään esille mediassa. Se on vaikuttavaa 19-vuotiaalta, Rask linjaa.




