NHL:ssä viritellään melko erikoista sensaatiotarinaa.
New Jersey Devilsin riveissä ruotsalaishyökkääjä Jesper Bratt on nakuttanut kahteen peliin hurjat tehot: 3+2=5.
Bratt avasi pistetilinsä heti uransa ensimmäisessä NHL-ottelussa. Colorado Avalanchea vastaan 19-vuotias hyökkääjä pamautti yhden maalin ja antoi yhden maaliin johtaneen syötön.
NHL-uran toisessa ottelussa Buffalo Sabresia vastaan Bratt oli kentän avainhahmoja. Kahden erän aikana ruotsalaislaituri heilutti maaliverkkoja jo kahdesti, minkä lisäksi Bratt alusti Marcus Johanssonin 6-1-osuman.
Devils vei kyseisen ottelun nimiinsä lopulta lukemin 6-2.
Brattin tarina on erikoinen siksi, että vielä viime kaudella hän tahkosi Ruotsin kakkossarjassa, Allsvenskanissa. AIK:n riveissä 46 ottelussa Brattille merkattiin 22 (6+16) tehopistettä.
Bratt ei ole edes mikään Devilsin kärkivaraus, sillä seura poimi hänet kesän 2016 NHL-draftissa vasta kuudennella kierroksella.




